Lämpöä ja metsäinventointia

Lämmin saapui vihdoin. Sunnuntaina oli 27 astetta. Käväisin kääntymässä mökillä. Inventoin vastarannan koivikon, niitin kesantopläntin, kastelin kukkapenkit ja jatkoin vähän kuopan kaivuuta.

Koivikko ja sitä ympäröivä vanha kuusimetsä honkaylispuineen oli uuttunut vedestä. Koivikon sakea kuusialikasvos uitti minut hetkessä, kun ponnistelin eteenpäin yrittäen pitää suoraa linjaa ja systemaattista satunnaisotantaani systemaattisena. 

Kahden metrin säteellä mitattuna koivikon hehtaaritiheys koivuineen, kuusineen ja muine puineen oli 1700 ja risat. Tiheys pitää saada ensiharvennuksen 800:n, etteivät pikkuset ihan riukuunnu. Onneksi koivikko ei ole hehtaarinkokoinen, eikä edes puolen hehtaarin metsä vaan vain reilu viidesosainen kaistale rannan suojakaistan takana ennen vanhaa metsää ja sipeariankuusi-kuusisekametsää. On siinä silti hommaa, kaataa 110 säärenpaksuista puuta, kiskoa ne halkopinoihin ja soutaa edelleen toiselle puolelle järveä halottaviksi.

Ajelin samalla mettäreissulla moottorisahalla rankapuita uutta kotaa varten. Aiempi kota oli mallia kolttien turvekota. Sen luodepuut eivät kestäneet katolle asetettuja kunttaturpeita ja lunta. Nyt teen jyrkempi kattoisen niin, että lumi ja vesi valuu alas eikä savu  leiju aivan istumakorkeudella. Kattojen kulma kannattaa kattoa paikallisten kuusien oksista. Niitä ei ole pakkaantunut lumi katkonut.

Kesanto oli ihan kesantona. Voi että. Sakea horsmaniitty on taltutettu pieneltä alalta kiitos persianapilan ja kauran. Sekin iti kuin itikin aikaisesta kylvöstä huolimatta. Siellä täällä harvakseltaan. Tein toisen niiton, kuten heinämaijan aikaan kuuluu, silloin kun apila kukkii. Luumun ja kirsikan taimet olivat kaikki hengissä, samoin makeapihlaja.

Aloitin viikko sitten kaivautumisen maan viileyteen, eli kaivamaan kuoppaa vanhalle arkkupakastimelle. Se saa olla ensikosketukseni maakuoppien ja -kellarien kostean viileisiin suojiin. Perunat kasvavat jo ja pelkään törmääväni johonkin puolenkuution kivenmurikkaan.

Katiska antoi kiloisen hauen ja valkosipulit ovat kuolemankielissä sateiden vuoksi. Tarkastin jo milloin istukassipulit tulevat myyntiin sillä omista ei niiksi ole.

Taimia metsäpuutarhaan

Saimme nauttia kukkuraisesta kukkapaljoudesta kesäpäiväntasauksena. Syödä, nauraa ja jutella. Läksiäisiksi saimme mukaamme neljä luumupuun tainta ja kaksi kirsikkapuun tainta, ja jokusen perennan ja tarharuusunkin taimen. Alhamdulillah, hyvää.

Puuntaimet pistivät meidät hahmottelemaan tarkemmin mitä oikein meinaamme sillä, kun sanomme metsäpuutarha. Eli piirsimme tupakka-askin puuttuessa tulevaisuuden piirrustukset ruutuvihon kylkeen. Muutama polku peltosarkalle, ajatusten puusaarekkeita ja avointa maata saarekkeiden lomaan, pensaille, yksivuotisille ja sitkeille, sisukkaille monivuotisille. 

Osallistuin muutama kesä sitten, Pohjoismaisilla permakulttuurifestareilla, monivuotisten hyötykasvien kasvatus-luennolle. Jossain muistikirjassa on siis valmiita lajilistaushahmotelmia. Hissunkissun.

Elikkäs puuntaimia horsmikkoon. Lantio heijaamaan ruohikkoa alas ja lehmänkakkikompostia mulloksen pohjalle. Istutimme kirsikantaimet makeapihlajan seuraksi ja luumuntaimet omalle saarekkeelleen. 

Potut ja kesantopersianapila innostuivat silminnähden viime viikkoisesta ruohikon niitosta. Puskee puskee.

Tuntuu, että taas teki tusinan muutakin asiaa joita ei löytynyt tehtävälistasta, mutta joiden parissa viikonlopun päivät hujahtavat. Tienviittaa, kasvimaan rukouslippuja, kitkentää, lantakompostia, lukemista, saunaa ja uimista ja sen sellaista mukavaa. Ora et labora