Lämpöä ja metsäinventointia

Lämmin saapui vihdoin. Sunnuntaina oli 27 astetta. Käväisin kääntymässä mökillä. Inventoin vastarannan koivikon, niitin kesantopläntin, kastelin kukkapenkit ja jatkoin vähän kuopan kaivuuta.

Koivikko ja sitä ympäröivä vanha kuusimetsä honkaylispuineen oli uuttunut vedestä. Koivikon sakea kuusialikasvos uitti minut hetkessä, kun ponnistelin eteenpäin yrittäen pitää suoraa linjaa ja systemaattista satunnaisotantaani systemaattisena. 

Kahden metrin säteellä mitattuna koivikon hehtaaritiheys koivuineen, kuusineen ja muine puineen oli 1700 ja risat. Tiheys pitää saada ensiharvennuksen 800:n, etteivät pikkuset ihan riukuunnu. Onneksi koivikko ei ole hehtaarinkokoinen, eikä edes puolen hehtaarin metsä vaan vain reilu viidesosainen kaistale rannan suojakaistan takana ennen vanhaa metsää ja sipeariankuusi-kuusisekametsää. On siinä silti hommaa, kaataa 110 säärenpaksuista puuta, kiskoa ne halkopinoihin ja soutaa edelleen toiselle puolelle järveä halottaviksi.

Ajelin samalla mettäreissulla moottorisahalla rankapuita uutta kotaa varten. Aiempi kota oli mallia kolttien turvekota. Sen luodepuut eivät kestäneet katolle asetettuja kunttaturpeita ja lunta. Nyt teen jyrkempi kattoisen niin, että lumi ja vesi valuu alas eikä savu  leiju aivan istumakorkeudella. Kattojen kulma kannattaa kattoa paikallisten kuusien oksista. Niitä ei ole pakkaantunut lumi katkonut.

Kesanto oli ihan kesantona. Voi että. Sakea horsmaniitty on taltutettu pieneltä alalta kiitos persianapilan ja kauran. Sekin iti kuin itikin aikaisesta kylvöstä huolimatta. Siellä täällä harvakseltaan. Tein toisen niiton, kuten heinämaijan aikaan kuuluu, silloin kun apila kukkii. Luumun ja kirsikan taimet olivat kaikki hengissä, samoin makeapihlaja.

Aloitin viikko sitten kaivautumisen maan viileyteen, eli kaivamaan kuoppaa vanhalle arkkupakastimelle. Se saa olla ensikosketukseni maakuoppien ja -kellarien kostean viileisiin suojiin. Perunat kasvavat jo ja pelkään törmääväni johonkin puolenkuution kivenmurikkaan.

Katiska antoi kiloisen hauen ja valkosipulit ovat kuolemankielissä sateiden vuoksi. Tarkastin jo milloin istukassipulit tulevat myyntiin sillä omista ei niiksi ole.

Ukkosta ja säätilastoja

Sateinen, viileä kesäkuu jatkuu. Kasvimaa ja kukat ovat asian vuoksi ihan lehti maassa. Pensaspavut eivät saaneet kylmän vuoksi niitä lehtiä edes ylös maasta, paitsi yksi lajike, jonka nimeä en tietenkään tiedä, koska en jaksanut tänä vuonna ottaa muistiin eri lajikkeiden istutuspaikkoja. Neljää lajiketta taisi pussukoista löytyä multaan. 

Kesäkurpitsat ja yrtit eivät tunnu olevan keleistä moksiskaan. Kurkut sinnittelevät yllättävän hyvin, mutta kurpitsat eivät todellakaan.

Kesäkuussa on satanut kaksikertaa enemmän kuin tavallisesti (94 / 43 mm), päivälämpötilat ovat laahanneet kuusi astetta pitkänajan keskiarvon alla (14 / 20 C) ja yöt ovat olleet kylmiä, lämpötila on kesäkuussa juuri ja juuri ylittänyt kymmenen astetta vain 11 yönä. Ei ihme, että kasveilla on vetelä olo ja pavut antoivat vain periksi. 

Lämpösummaa on Farmit-sääpalvelun mukaan kertynyt 445. En löytänyt mitään sivustoa jossa voisi tarkastella lämpösummien paikkakohtaisia kuukausikeskiarvoja. Muita tilastotietoja löytyy ilmatieteenlaitokselta. 

Ja jotenkin ihmeellisesti järvien pinnat ovat samaanaikaan ennätysalhaalla. Mihin se kaikki vesi hulahtaa?

Kesäkuu 2024

Kesäkuu 2025

Noh, eipähän tarvitse kitkeä ja kastella. Kaadoimme siis puita, eli raivasimme metsäpuutarhaan polkua kapean metsäkaistan läpi. Kuuset ja pienemmät haavat saivat muuttua pölleiksi, kun isot, pellonlaidassa kasvavat haavat saivat luopua kaistaleesta kuortaan. Ne kaulattiin juurivesojen kasvun hillitsemiseksi. 

Haapojen kanssa pitäisi nyt jaksaa odotella kaksi kasvukautta ennen kaatoa muuten seurauksena on haavikkopuutarha ja pitkäkestoista vesakon kanssa riitelyä. Yritän malttaa edes 2027 kesään.

Lauantai-ilta ja sunnuntai paljasti julkisen liikenteen olemattomuuden. Sen lisäksi, että täältä ei pääse lähimpään kaupunkiin kuin kerran päivässä, jos bussikuski siis pysähtyy pysäkittömälle kylällemme, sieltä kaupungista ei pääse pääkaupunkiin elleivät junat kulje. Eivätkä ne kulkeneet, ja busseja ei ole. Seuraava bussi lähtisi vasta maanantaiaamuna. Käsittämäntä, eikö? Sunnuntaiaamuna ajeltiin sitten pari tuntia HSL:n alueelle, josta löytyi lähin toimiva raidelinja eteenpäin.

Palasin junalta takaisin lueskelemaan. Täydennyskylvin pensaspapuja ja alkoi ukkostaa. Ukkosta ja sadetta jatkuikin sitten alkuiltaan saakka. Ensimmäinen kohdalle sattunut jyrähtely tänä kesänä.

Taimia metsäpuutarhaan

Saimme nauttia kukkuraisesta kukkapaljoudesta kesäpäiväntasauksena. Syödä, nauraa ja jutella. Läksiäisiksi saimme mukaamme neljä luumupuun tainta ja kaksi kirsikkapuun tainta, ja jokusen perennan ja tarharuusunkin taimen. Alhamdulillah, hyvää.

Puuntaimet pistivät meidät hahmottelemaan tarkemmin mitä oikein meinaamme sillä, kun sanomme metsäpuutarha. Eli piirsimme tupakka-askin puuttuessa tulevaisuuden piirrustukset ruutuvihon kylkeen. Muutama polku peltosarkalle, ajatusten puusaarekkeita ja avointa maata saarekkeiden lomaan, pensaille, yksivuotisille ja sitkeille, sisukkaille monivuotisille. 

Osallistuin muutama kesä sitten, Pohjoismaisilla permakulttuurifestareilla, monivuotisten hyötykasvien kasvatus-luennolle. Jossain muistikirjassa on siis valmiita lajilistaushahmotelmia. Hissunkissun.

Elikkäs puuntaimia horsmikkoon. Lantio heijaamaan ruohikkoa alas ja lehmänkakkikompostia mulloksen pohjalle. Istutimme kirsikantaimet makeapihlajan seuraksi ja luumuntaimet omalle saarekkeelleen. 

Potut ja kesantopersianapila innostuivat silminnähden viime viikkoisesta ruohikon niitosta. Puskee puskee.

Tuntuu, että taas teki tusinan muutakin asiaa joita ei löytynyt tehtävälistasta, mutta joiden parissa viikonlopun päivät hujahtavat. Tienviittaa, kasvimaan rukouslippuja, kitkentää, lantakompostia, lukemista, saunaa ja uimista ja sen sellaista mukavaa. Ora et labora

Metsäpuutarhan ensimmäinen puu

 Sateinen ja kolea viikonloppu sujui rauhassa. 

Päätimme perustaa metsäpuutarhan pellon lähimmälle sarkalle. Istutimme sen ensimmäiseksi puuksi yllättävän pitkän, ainakin kaksi ja puolimetrisen Titan makeapihlajan taimen. Voi onnea, vihdoinkin. 

Siirrän toiselta sarkalta viime vuonna istuttamamme luumun piiskataimet pihlajan kavereiksi jahka kerkiän, eli jaksan.

Tukevan oloiset preussin vadelmajuurakot pääsivät kasvamaan kasvimaan reunalle. Levitimme raakakompostin talon eteläseinustan ja perennojen hugelpenkkeihin. Ripauksia riitti yrttispiraaliin ja sipulikukkapenkkiinkin, ja ihan vähän kasvimaallekin. 

Käänsin viimevuotisen kompostin jälkikompostoitumaan. Ruokin kompostin kevään haravointikarikkeella, kuten BIOSin Ville Lähde joskus hienosti kompostiensa hoivaamista kuvasi, ja lisäsin kasan uumaan lehmänlantasydämen herätteeksi. 

Kirjoitin joku vuosi sitten, omasta mielestäni aika pätevät, kompostointiohjeet Sininauhaliiton green care-blogiin. Sieltä voi vilkaista, jos vinkit kiinnostelee.

Kovasti yritin, sunnuntaina, mutta ei oikein lähtenyt, nimittäin raivaussaha pörisemään. Sen ryyppyvipu katkesi viime kesänä. Tein siihen uuden vivun, mutta eipä tuo lähtenyt vaikka kuinka nyki. Kanankakat sain sentään ropisteltua syreenien ilmatuille tyville.

Maanparannuskasvit kesantoon

 

Viikko oli kylmä. Päivälämpötilat laskivat tasaiseen viiteen asteeseen pudoten pakkaselle öisin. Ei se mitään. 

Saunaan pitäisi löytää uudet ikkunat, sellaiset vanhat ruudukkopokat. Nykyiset ovat lahot. Muistin, että vajassa on jemmassa suuri määrä ikkunaruutuja. Yksi tuvan ikkunoista on ilmeisesti vaihdettu yhteen niistä. Se on talon ainoa joka ei ole vanhaa, pieniruutuista lasia. Hyvä syy siivota vaja.

En löytänyt sopivan kokoisia ja mallisia akkunoita saunaan, mutta laskeskelin ja ynnäilin, että saisin väkerrettyä ikkunavarastostani 2 kertaa nelimetrisen kausihuoneen. Muovipleksi vaan katoksi ja ruudut ruuveilla kakkosnelosrunkoon. Ei siis saunan ikkunoita, mutta siisti vaja ja mahdollinen kausihuone. Alhamdulillah

Pelastin parvekeremontin roskakasasta ison pinon vanhanajan kestolautaa ja kakkosnelosta. Teen niistä joko oleskelulavan vedenääreen, tai rukoilulavan puiden huomaan. Saapi nähdä ja inshallah.

Tilasin kasvimaan reunaan viisi preussin vadelmaa ja yhden Titan makeapihlajan. Olen haaveillut makeista pihlajista 2010-luvun alusta luettuani Isomäen puu-kirjan. 

Puista puheenollen, syksyllä istuttamamme luumuntaimet selvisivät talvesta. Suorastaan ihme, sillä ne kasvavat peltosarkalla aivan peurapolun vieressä. Täytyy pohtia vielä sarkojen käyttöä. Tavallaan olisi luontevaa istuttaa puuvartiset puut ja pensaat kauimmaiselle sarkalle, ne kun eivät vaadi jatkuvaa hoivaa, mutta ne peurat. Toisaalta jo pelkkä lähisarka on kotitarveviljelijälle valtava. Pelkästään siitä saisi luotua avomaaviljelyn ja metsäpuutarhan mosaiikin. Ehkä uusi makeapihlaja pääseekin sille, ja on varmasti helpompi siirtoistuttaa luumut lähemmäs taloa, ja kauemmas peurapolusta, kuin yrittää kannustaa peuroja etsimään toinen reitti. Peurojen kanssa vänkääminen kuulostaa painajaiselta. Pitävät muuten pajujen kantovesat hyvin kurissa, huomasin.

Tänään sain istutettua kesantoalalle maanparannuskasvit. Hyötykasviyhdistyksen puodista tarttui viikolla mukaan puolikiloa kauran ja parisataa grammaa persianapilan siemeniä. Molemmat ovat yksivuotisia eivätkä jää siten häiritsemään tulevien vuosien viljelyitä. Tavoitteena on niittää ne kesällä pari kertaa tonttiin ja kyntää syksyllä maahan ennen valkosipuleiden istutusta.

Oli miten oli, harasin aamusella viikko sitten lannoitetun ja kalkitun noin aarin kesannon haravalla nätiksi. Sirottelin siemenet löylykauhalla niin tasaisesti kuin osasin ja harasin alan vielä kerran.

Kasvimaalla valkosipulit olivat kasvaneet viluisasta ilmasta huolimatta. Siirtoistutin toiseen penkkiin unohtuneita viimekauden valkosipuleita tämän vuoden penkkiin ja kappas, tasainen penkki. Sain istutettua myös punasipulit.

Narsissit ja kevätesikot kukkivat, valko- ja sinivuokotkin, ja pöpelikön näsiät.