Maakuoppa vanhasta pakastimesta

"Ruoan säilyttäminen maassa on niin helppoa, että melkein hävettää." - Apilankukka

Helteet hellittivät viikko sitten. Oli kumma kesä. Ensin sateinen kevät vain jatkui ja jatkui. Terminen kesä alkoi eteläisessä Suomessa vasta 16.5., ja jatkui sitten viileänä ja märkänä, kunnes muuttui koko heinäkuun jatkuvaksi helteeksi.

Kasvimaiden sato on jäämässä pieneksi. En tiedä vielä miten tällaisiin paikalleen jumittaviin säihin voisi jatkossa varautua. Kevyillä kasvutunneleilla? Ehkä. Pitänee kävelyillä keräillä sieltä täältä hylättyjä aurauskeppejä tukikaariksi.

Myös muut hommat ovat jäljessä. Lämpötilan huiskennellessa lähellä kolmeakymmentä ei huvita lähteä metsätöihin tai viettää iltapäivää kaivaen kuoppaa, tai avaten ojaa. Olen siis lähinnä levännyt ja tehnyt pienempiä puuhia, edistellyt asioita hissunkissun vaapulavissun.

Nokikolari kävi viikolla oppipoikansa kanssa nuohoamassa hormit. Takka ja muut pesät olivat hyvässä kunnossa ja saunan leivinuunista saa kuulemma pienellä tekemisellä toimivan pelin. Sain myös tukea ajatukselle korvata tuvan takka varaavalla uunilla. Inshallah.

Yksi homma jota olen edistellyt hissukseen on maakuoppa. Ostin torista viimevuonna vanhan arkkupakastimen eurolla ja kesän aikana olen kaivellut sille kuoppaa. Tänään sain viimeisteltyä tämän ensimmäisen askeleeni kohti maakellareiden mystistä, maanalaista maailmaa.

Maakuopan teko alkoi paikan valinnalla. Tulvimisen välttämiseksi maakuoppa ei saa olla painanteessa. Varjoisa paikka on tietenkin parempi kuin auringonpaahde ja on hyvä varmistella, tai ainakin toivoa rautakangella maata iskien, että maannos on vähäkivinen ja helposti kaivettava. Itse löysin kaivautuessani vain kolme suurempaa stemua.

Kaivoin haudan salaojitusta varten 30 senttiä kylmäarkkua syvemmäksi. Etsin kartasta useamman sorakuopan ja kävin tutkimassa mistä saisin lapioitua mukaani sopivaa soraa salaojaksi. Täytin kuopan pohjan karkealla soralla ja kivillä niin, että arkun yläreuna on noin viisi senttiä maan yläpuolella ja täytin kuopan reunat maalla. Varmistin vielä, että vesi pääsee virtaamaan arkun ohi. Asetin arkunpohjalle pari nurinpäin käännettyä taimiallasta korokkeeksi (käytä mitä löydät) siltä varalta, että arkkuun tiivistyy tai pääsee kosteutta ja sovittelin dyykkaamani jäätelöallaskorit arkkuun. Masallah! Ei muuta kuin pottua monttuun.

Teroittelin Itä-Suomesta tilaamani vanhat viikatteen terät ja kirveeni tahkolla. Halkojakin: tehty.

Lämpöä ja metsäinventointia

Lämmin saapui vihdoin. Sunnuntaina oli 27 astetta. Käväisin kääntymässä mökillä. Inventoin vastarannan koivikon, niitin kesantopläntin, kastelin kukkapenkit ja jatkoin vähän kuopan kaivuuta.

Koivikko ja sitä ympäröivä vanha kuusimetsä honkaylispuineen oli uuttunut vedestä. Koivikon sakea kuusialikasvos uitti minut hetkessä, kun ponnistelin eteenpäin yrittäen pitää suoraa linjaa ja systemaattista satunnaisotantaani systemaattisena. 

Kahden metrin säteellä mitattuna koivikon hehtaaritiheys koivuineen, kuusineen ja muine puineen oli 1700 ja risat. Tiheys pitää saada ensiharvennuksen 800:n, etteivät pikkuset ihan riukuunnu. Onneksi koivikko ei ole hehtaarinkokoinen, eikä edes puolen hehtaarin metsä vaan vain reilu viidesosainen kaistale rannan suojakaistan takana ennen vanhaa metsää ja sipeariankuusi-kuusisekametsää. On siinä silti hommaa, kaataa 110 säärenpaksuista puuta, kiskoa ne halkopinoihin ja soutaa edelleen toiselle puolelle järveä halottaviksi.

Ajelin samalla mettäreissulla moottorisahalla rankapuita uutta kotaa varten. Aiempi kota oli mallia kolttien turvekota. Sen luodepuut eivät kestäneet katolle asetettuja kunttaturpeita ja lunta. Nyt teen jyrkempi kattoisen niin, että lumi ja vesi valuu alas eikä savu  leiju aivan istumakorkeudella. Kattojen kulma kannattaa kattoa paikallisten kuusien oksista. Niitä ei ole pakkaantunut lumi katkonut.

Kesanto oli ihan kesantona. Voi että. Sakea horsmaniitty on taltutettu pieneltä alalta kiitos persianapilan ja kauran. Sekin iti kuin itikin aikaisesta kylvöstä huolimatta. Siellä täällä harvakseltaan. Tein toisen niiton, kuten heinämaijan aikaan kuuluu, silloin kun apila kukkii. Luumun ja kirsikan taimet olivat kaikki hengissä, samoin makeapihlaja.

Aloitin viikko sitten kaivautumisen maan viileyteen, eli kaivamaan kuoppaa vanhalle arkkupakastimelle. Se saa olla ensikosketukseni maakuoppien ja -kellarien kostean viileisiin suojiin. Perunat kasvavat jo ja pelkään törmääväni johonkin puolenkuution kivenmurikkaan.

Katiska antoi kiloisen hauen ja valkosipulit ovat kuolemankielissä sateiden vuoksi. Tarkastin jo milloin istukassipulit tulevat myyntiin sillä omista ei niiksi ole.

Taimia metsäpuutarhaan

Saimme nauttia kukkuraisesta kukkapaljoudesta kesäpäiväntasauksena. Syödä, nauraa ja jutella. Läksiäisiksi saimme mukaamme neljä luumupuun tainta ja kaksi kirsikkapuun tainta, ja jokusen perennan ja tarharuusunkin taimen. Alhamdulillah, hyvää.

Puuntaimet pistivät meidät hahmottelemaan tarkemmin mitä oikein meinaamme sillä, kun sanomme metsäpuutarha. Eli piirsimme tupakka-askin puuttuessa tulevaisuuden piirrustukset ruutuvihon kylkeen. Muutama polku peltosarkalle, ajatusten puusaarekkeita ja avointa maata saarekkeiden lomaan, pensaille, yksivuotisille ja sitkeille, sisukkaille monivuotisille. 

Osallistuin muutama kesä sitten, Pohjoismaisilla permakulttuurifestareilla, monivuotisten hyötykasvien kasvatus-luennolle. Jossain muistikirjassa on siis valmiita lajilistaushahmotelmia. Hissunkissun.

Elikkäs puuntaimia horsmikkoon. Lantio heijaamaan ruohikkoa alas ja lehmänkakkikompostia mulloksen pohjalle. Istutimme kirsikantaimet makeapihlajan seuraksi ja luumuntaimet omalle saarekkeelleen. 

Potut ja kesantopersianapila innostuivat silminnähden viime viikkoisesta ruohikon niitosta. Puskee puskee.

Tuntuu, että taas teki tusinan muutakin asiaa joita ei löytynyt tehtävälistasta, mutta joiden parissa viikonlopun päivät hujahtavat. Tienviittaa, kasvimaan rukouslippuja, kitkentää, lantakompostia, lukemista, saunaa ja uimista ja sen sellaista mukavaa. Ora et labora

Kesän kukkia ja rukouslippuja

Viikonloppuun sattui kesän ensimmäiset hellepäivät. Sunnuntaina oli pysäyttävät 27 astetta ja tuulesta huolimatta ilma tuntui seisovan.

Saimme tehtyä viimeiset täydennysistutukset lauantaina. Neljä avomaankurkun tainta, kolme kesäkurpitsan tainta, lisämangoldia ja lehtipersiljan kylvöt. Sunnuntaina löysin pussukoittain pääkaupungin palstaviljelmiltä syksyllä keräiltyjä mysteerikukkien siemeniä ja ripottelin ne kukkapenkkeihin. Saa nähdä onnistaako niiden kanssa.

Käytettynä ostettu, lähes bränikkä raivaussaha toimi ja siimasin pihapiirin minttiin, ja komposti sai hiilenruskean väliin typenvihreää. Fifty-fifty, niin kompostin typpi-hiili-tasapaino pysyy hyvänä. 

Lauantaina ajelin nopeasti muutaman moottorisahahomman alta pois. Lyhensimme pihatammesta kahta perennapenkkiä varjostavaa oksaa ja kaadoin kasvimaan takaa herukoiden yllä riippuneen raidan. Raidan jätin maatumaan lahopuuna, mutta kaksi vuotta sitten saunan kulmille unohtuneen, kaadetun männyn kävin pätkimässä halkomittaan. Pitää vielä kantaa pöllit liiterille halottavaksi.

Sunnuntaina luin lähinnä Shohei Ookan Tulia tasangolla romaania. Ollut ikävä mökkipihan hitaita aamuja ja päiviä. Kahvia termoksessa, ehkä vissyä, vesimelonia ja linnun laulua lämpimän tuulen vireen silittelemänä. Kyllä kelpaa. 

Ennen päivän hellettä ja lepoa kävin tosin niittämässä pellon kesantopläntin ja multaamassa potturivit. Kaikki kasvaa hyvin paitti apilan sekaan istutetut kaurat. Huhtikuun loppu heittäytyi heti kylvön jälkeen jäätäväksi. Ei se mitään. Apila kasvaa ja potut pullistuu. 

Mietin josko aukaisisi vielä yhden perunarivin edellisten viereen. Saisi uusia pottuja syyskuuksi ja maakuoppaan täytettä.

Ripustin riippukeinun rannan varjoihin ja rukousliput tammen helmaan. Unelmoin paperilyhdyistä tammenoksille. Borneossa, kerran, yhdessä kylässä oli suuri keskuspuu, joka oli illan pimeydessä koristeltu värikkäin paperilyhdyin. Ehkä kauneinta ikinä. Jos saisi kokea vielä edes hiukan sitä.

Ensi kerralla ajattelin tahkota itäsuomesta tilaamani vanhanajan viikatteen terät, sellaiset joissa on kova selkämys mutta pehmyt terä, ja tutkia tiluksen leppäisiä josko ne taipuisivat viikatteen varsiksi. Olen huomannut, että suomessa ei osata enää tehdä a) viikatteen teriä eikä b) viikatteen varsia, eli viikatteita. Ennen osattiin ja kelasin ottaa mallia.

Istutuksia kylmän jälkeen

En päässyt mökille kolmeen viikkoon. Peura syöksyi eräänä yönä jostain, kuin ohjus. Auto meni lunastukseen.

Sain hommattua uuden kärryn, nyt siinä on se vetokoukkukin josta olen monesti haaveillut, ja pääsin mökille. Ellei olisi ollut näin vilipakat kelit tällainen takapakki olisi harmittanut. Nyt oli itseasiassa ihan hyvä aika tehdä istutukset ja kylvöt.

Istutussuunnitelmat olivat valmiina, eikun siementä multaan. Sitä ennen kastelin penkit uudestaan ja uudestaan. Vesipumppuhyrisemään IBC-tankin täydeltä ja letkulla edelleen kasvimaan saaviin. 

Kasvimaan penkit pidättävät vettä todella hyvin, eivät saven, vaan hiekkapohjaa vasten olevan olkikerroksen ansiosta. Pintamultaa ja kompostia on vain noin 15 senttiä. Tammen alla pötköttävä perhosperennojen hugelpenkki taas ei pidätä vettä, vaikka kuinka mainostavat, että juuri se niin tekisi. Myyrät tykkäävät meinaan tehdä puunrunkojen ja oksien päälle kasattuun kuntta- lehti-, komposti-, pintamultapenkkiin tunneleitaan. Tällaiset tuulitunnelit kuivattavat mullan nopeasti. En ole mikään kohopenkkien suurin fani juuri niiden jaaatkuvan kastelutarpeen vuoksi. Eli kastelin sitä penkkiä ja kastelin huolella.

Kasvimaalle pääsi tänä vuonna yrttien, puna- ja valkosipulien lisäksi erilaisia pensaspapuja, käytin avoimet pussit loppuun, kurpitsoita, kehäkukkaa ja pillisipulia. Ensi kerraksi hommaan vielä jokusen kurkuntaimen. Viimevuotiset siemenet eivät jostain syystä itäneet. Kesäkurpitsoitakin mahtuu penkkeihin vielä pari, ja paljon lehtipersiljaa. Sitä pitää saada.

Talonpäädyn hugelpenkkiin kylvin siemenestä erilaisia viherkaaleja, persiljaa, salaattia ja keräsalaattia, magoldia ja kehäkukkia. Viherkaalien väliin istutin auringonkukan taimet. Ehkä jotain kukkasia vielä, hmm.

Se perhosille viime vuonna suunniteltu perennapenkki, se josta ne myyrät tykkää, oli selvinnyt talvesta yllättävän hyvin. Vain kaukasiantörmäkukat nuukahtivat ensimmäiseen talveen. Istutin joukoon joitain yksivuotisten kukkien taimia, lähinnä muutamaa sorttia ukonhattuja ja kosmoskukkia. Saa nähdä selviävätkö pikkuiset rääpäleet ensimmäisestä viikosta. Kosmoskukkia voisi kylvää varuiksi ensi kerralla myös siemenestä.

Pellon potturivit olivat elossa, mutta eivät missään hurjassa kasvussa. Pinnan päällä kuitenkin. Pitää antaa heille enemmän aikaa ja hoivaa ensikerralla. Syysvalkosipuleita varten kesannoitu pellon plänttikin voi hyvin. Sade ei tekisi kuitenkaan pahaa. Tilasin itäsuomesta kunnollisia, vanhoja viikatteen teriä joilla viiltää vanhasta muistista kasvavat horsmat ja ruohot alas. Ensinnäisen niiton sai tehdä joskus juhannuksen holleilla, kun apila kukkii, näin muistelen. Pitää tarkastaa ohjeista. 

Hurja homma yhdeksi päiväksi, mutta kivaa oli ja aurinko paistoi.