Maakuoppa vanhasta pakastimesta

"Ruoan säilyttäminen maassa on niin helppoa, että melkein hävettää." - Apilankukka

Helteet hellittivät viikko sitten. Oli kumma kesä. Ensin sateinen kevät vain jatkui ja jatkui. Terminen kesä alkoi eteläisessä Suomessa vasta 16.5., ja jatkui sitten viileänä ja märkänä, kunnes muuttui koko heinäkuun jatkuvaksi helteeksi.

Kasvimaiden sato on jäämässä pieneksi. En tiedä vielä miten tällaisiin paikalleen jumittaviin säihin voisi jatkossa varautua. Kevyillä kasvutunneleilla? Ehkä. Pitänee kävelyillä keräillä sieltä täältä hylättyjä aurauskeppejä tukikaariksi.

Myös muut hommat ovat jäljessä. Lämpötilan huiskennellessa lähellä kolmeakymmentä ei huvita lähteä metsätöihin tai viettää iltapäivää kaivaen kuoppaa, tai avaten ojaa. Olen siis lähinnä levännyt ja tehnyt pienempiä puuhia, edistellyt asioita hissunkissun vaapulavissun.

Nokikolari kävi viikolla oppipoikansa kanssa nuohoamassa hormit. Takka ja muut pesät olivat hyvässä kunnossa ja saunan leivinuunista saa kuulemma pienellä tekemisellä toimivan pelin. Sain myös tukea ajatukselle korvata tuvan takka varaavalla uunilla. Inshallah.

Yksi homma jota olen edistellyt hissukseen on maakuoppa. Ostin torista viimevuonna vanhan arkkupakastimen eurolla ja kesän aikana olen kaivellut sille kuoppaa. Tänään sain viimeisteltyä tämän ensimmäisen askeleeni kohti maakellareiden mystistä, maanalaista maailmaa.

Maakuopan teko alkoi paikan valinnalla. Tulvimisen välttämiseksi maakuoppa ei saa olla painanteessa. Varjoisa paikka on tietenkin parempi kuin auringonpaahde ja on hyvä varmistella, tai ainakin toivoa rautakangella maata iskien, että maannos on vähäkivinen ja helposti kaivettava. Itse löysin kaivautuessani vain kolme suurempaa stemua.

Kaivoin haudan salaojitusta varten 30 senttiä kylmäarkkua syvemmäksi. Etsin kartasta useamman sorakuopan ja kävin tutkimassa mistä saisin lapioitua mukaani sopivaa soraa salaojaksi. Täytin kuopan pohjan karkealla soralla ja kivillä niin, että arkun yläreuna on noin viisi senttiä maan yläpuolella ja täytin kuopan reunat maalla. Varmistin vielä, että vesi pääsee virtaamaan arkun ohi. Asetin arkunpohjalle pari nurinpäin käännettyä taimiallasta korokkeeksi (käytä mitä löydät) siltä varalta, että arkkuun tiivistyy tai pääsee kosteutta ja sovittelin dyykkaamani jäätelöallaskorit arkkuun. Masallah! Ei muuta kuin pottua monttuun.

Teroittelin Itä-Suomesta tilaamani vanhat viikatteen terät ja kirveeni tahkolla. Halkojakin: tehty.

Kotikallion vuosi 2023

Pitkän talven jälkeen sipulikukkaistutukset ja laineiden liplatus toivottivat tervetulleeksi takaisin ja sormet syyhysivät päästä istutushommiin.

Tänä vuonna katsoin oikean kasvimaaviljelyn alkaneeksi. Edellisenä kesänä koottu ja rakennettu penkkirivi oli saanut asettua talven aikana kohdilleen. Istutushommat alkoivat lammaspehkun hakemisella lähitilalta. Lehmän paska paras, lammas hyvä ja hevonen ok. Kanan lanta on liian stydiä.

Piilotin lampaan lantaa uuteen hugelkultur -kohopenkkiin. Penkin alle kaivoin 30 cm syvän uoman jonka päällystin pahvilla, pinosin päälle liiterin takaa lahoa puuta, ylöskaivetut kuntat väärinpäin, kalkkia, kompostoitua lehteä ja kompostia, lammaspehkua ja viimeiseksi pintamullan.

Polttopuille rakensin kaksi katettua lavaa ja Espoosta löytyi ilmaiseksi tiiliskiviä grilliä varten. Sadevesisieppariviritykset kasteluveden keräämiseksi eivät toimineet kuten markkinamiehet puhuivat, joten siirsin IBC-kontin talon takakulmalle. Tehokas vesipumppu pumppaa nyt vedet järvestä tankkiin, josta voin valuttaa ne letkulla kasvimaan tynnyriin. Toinen kontti odottaa vielä käyttöä, ehkä pellolla, joskus.

Kasvimaa tuotti ihan ok. Varsinkin valkosipulia. En muista enää oikein mikä hommassa tökki, todennäköisesti pensaspapujen huono itävyys säiden takia, mutta jäin odottamaan seuraavaa vuotta toiveikkaana.

Syksyllä kokosin vanhasta tuvanlattiasta aidan naapuritonttia vasten. Ja keräsin kasvimaan ja metsän satoa. Kurpitsan selvästi nauttivat aurinkoisesta kohopenkistä. Syksyllä tein toisen samanlaisen talon eteläpäätyyn.