Lämpöä ja metsäinventointia

Lämmin saapui vihdoin. Sunnuntaina oli 27 astetta. Käväisin kääntymässä mökillä. Inventoin vastarannan koivikon, niitin kesantopläntin, kastelin kukkapenkit ja jatkoin vähän kuopan kaivuuta.

Koivikko ja sitä ympäröivä vanha kuusimetsä honkaylispuineen oli uuttunut vedestä. Koivikon sakea kuusialikasvos uitti minut hetkessä, kun ponnistelin eteenpäin yrittäen pitää suoraa linjaa ja systemaattista satunnaisotantaani systemaattisena. 

Kahden metrin säteellä mitattuna koivikon hehtaaritiheys koivuineen, kuusineen ja muine puineen oli 1700 ja risat. Tiheys pitää saada ensiharvennuksen 800:n, etteivät pikkuset ihan riukuunnu. Onneksi koivikko ei ole hehtaarinkokoinen, eikä edes puolen hehtaarin metsä vaan vain reilu viidesosainen kaistale rannan suojakaistan takana ennen vanhaa metsää ja sipeariankuusi-kuusisekametsää. On siinä silti hommaa, kaataa 110 säärenpaksuista puuta, kiskoa ne halkopinoihin ja soutaa edelleen toiselle puolelle järveä halottaviksi.

Ajelin samalla mettäreissulla moottorisahalla rankapuita uutta kotaa varten. Aiempi kota oli mallia kolttien turvekota. Sen luodepuut eivät kestäneet katolle asetettuja kunttaturpeita ja lunta. Nyt teen jyrkempi kattoisen niin, että lumi ja vesi valuu alas eikä savu  leiju aivan istumakorkeudella. Kattojen kulma kannattaa kattoa paikallisten kuusien oksista. Niitä ei ole pakkaantunut lumi katkonut.

Kesanto oli ihan kesantona. Voi että. Sakea horsmaniitty on taltutettu pieneltä alalta kiitos persianapilan ja kauran. Sekin iti kuin itikin aikaisesta kylvöstä huolimatta. Siellä täällä harvakseltaan. Tein toisen niiton, kuten heinämaijan aikaan kuuluu, silloin kun apila kukkii. Luumun ja kirsikan taimet olivat kaikki hengissä, samoin makeapihlaja.

Aloitin viikko sitten kaivautumisen maan viileyteen, eli kaivamaan kuoppaa vanhalle arkkupakastimelle. Se saa olla ensikosketukseni maakuoppien ja -kellarien kostean viileisiin suojiin. Perunat kasvavat jo ja pelkään törmääväni johonkin puolenkuution kivenmurikkaan.

Katiska antoi kiloisen hauen ja valkosipulit ovat kuolemankielissä sateiden vuoksi. Tarkastin jo milloin istukassipulit tulevat myyntiin sillä omista ei niiksi ole.

Veneen tervausta ja perunan istutusta

 

perjantai

Järvi alkoi sulaa maaliskuun viimeisellä viikolla. Maaliskuu oli historiallisen lämmin. Maa oli jo paljas. 

Talvella laiturin liepelle, jään päälle jättämäni, muutamasta pikkukuusesta kokoonsolmimani turo irtosi iltapäivän paisteessa jäälautalle ja lähti seilaamaan kohti rantaa. Sain uitettua sen pihlajasalolla takaisin paikalleen ja kellautin risukon veteen. On missä kalojen kutea ja ihmisen onkia. 

Tervasin veneen maaliskuun viimeisenä viikonloppuna, Eidin aattona, kerrankin ajoissa, ja öljysin tuvan vanhoista laudoista rakentamani piha-aidan. En tajua miten olin laskenut tarvittavan öljymäärän pari vuotta sitten. Minulle jäi kolmesta ostamastani öljypurkista kaksi varastoon. Siirtelin lumettoman kasvimaan katteet sivuun, jos se sulaisi ja kuivuisi nopeammin. Valkosipulipenkin olkikate oli vielä jäässä ja jätin sen versojen turvaksi.

Edellisenä viikonloppuna, maaliskuun täysikuun paikkeilla, siistin syreeneistä notkuvia ja sivulle kasvavia vesoja ja oksia. Herukkapensaistakin napsin muutaman vanhan oksan. 

Talven puunkaadot saimme tehtyä helmikuun lopulla. Toissa syksynä rannasta rojahti suuri koivu myrskyssä järveen, mikä sai katsomaan muitakin rantapuita sillä silmällä. Kaadoimme niistä kolme kallellaan olevaa koivua. Vähän sääliksi kävi muutamaa, sillä ne ovat niin kauniita alkukesän auringon kullatessa hennot huojuvat lehdet laineen liplatuksessa. 

Edellisten parin talven sijaan puita oli tänä vuonna kaadettavaksi vähemmän. Kasvimaan ympärillä ei ole enää suuria varjostavia puita ja halkoja on pinoissa vielä reilusti. Ilmalämpöpumppu, eli sähkö, säästää myös syksyn ja kevään puuntarpeesta osansa. Kunnon varaavauuni on yhä haaveena. Joku päivä sitten, ronttaan jonkun purettavan uunin tiilinä tupaan uudeksi sydämeksi.

Saimme ne muutamat rantakoivut jäälle poikki ja ahkiolla liiterin luo pinoon. Illalla kelpasi saunoa ja hyristä avannossa. Oli muuten yllättävän paksu jää Hyvinkäällä ottaen huomioon talven yleisen talvettomuuden. Pääkaupungilla ei päässyt hiihtämään lainkaan. Hyvinkäällä kuitenkin varmaan 30 cm jäätä.

Tänään, kristillisten viettäessä pitkää perjantaita huhtikuun kolmantena viikonloppuna, häippäsin omaan rauhaan pitkälle viikonlopulle. Hain matkalla Lassilan tilalta väkevää lehmänlanta- ja Tuusulajärven järviruokokompostia useamman säkin, kaupoilta matkaan tarttui kaksi- ja nelitahtibensaa, kymmenen kiloa annabelle-siemenperunaa, kaksikymmentäkiloa dolomiittikalkkia ja spraymaali. Tokmannilla oli taimitarjouksia. Ostin puna- ja mustaherukan taimet.

Tilasta on toiveena myydä kaksi sekametsää puskevaa, pellontakaista pikkutonttia. Kävin tonttien rajat läpi gps:n kanssa ja merkkasin rajat spraylla ja aurauskepeillä. On sitten helpompi tulla näyttämään tiluksia mahdollisille ostajille.

Siirtelin sulaneet valkosipulipenkin katteet hellästi sivuun. Tallinnan vanhalta kauppatorilta elokuussa ostetut muhkeat valkosipulit ovat versoneet harvanlaisesti. Maanpintaa kirjoo myyrien käytävät. Lauha talvi maittoi näemmä myyräläisille. Saa nähdä josko kynnet vielä innostuisivat. Toiveena on, että saisin sadosta istukassipulit pellon uudelle valkosipulipalstalle.

Perustaessani kasvimaata kokosin sen kerroskerrokselta parimetriä metsämaan ylle kohotetulle hiekkatasanteelle. Alunperin paikalla on ollut syreenien ympäröimä oleskelualue. Tasanteen loivien penkkojen alla nykyisessä metsässä kasvoi tuolloin herukkatarha. Järven pintaa nostettiin joskus 70-luvulla ja herukkatarha vettyi ja hoidonpuutteesta metsittyi. Kävin pari vuotta sitten tutkimassa josko vanhan tarhan pensaita olisi vielä hengissä ja löysinkin muutaman. Siirsin ne kasvimaatasanteen penkoille muutaman muun, suuren ja vanhan herukkapensaan seuraan.

Tänään pääsin perkaamaan tasanteen penkan, joka rajautuu alhaalla kivilohkareista tehtyyn reunaan. Olisi hienoa saada penkka ja sen kivet esiin. Yritän nostaa sen alla olevan metsämaan pintaa hakkuutähteillä joiden päälle, ehkä, jonain päivänä voi kärrätä maata ja istuttaa taas marjapensaita. Siirsin nyt sinne tänne pitkin penkkaa levinneitä syreeneitä nykyisiin syreenipensaisiin täydentäen niiden aukkoja. Perkasin penkan maan rikoista ja kaivoin vastaostetuille herukoille istutuskuopat. Tuoretta kompostia kuopanpohjalle ja taimet uuteen kotiin. Ensi vuonna voi ostaa muutaman lisää, ehkä niiden lomaan voisi istuttaa jotain muutakin. Täytyy miettiä.

maanantai

Hain lauantaina lisää lantakompostia Hausjärveltä Pursilantilalta, tiputin ne pihatien varteen peltopläntille ja söin lounaan. Sarvitraktori pörähti toisella vedolla käyntiin. Kova peli, Texas. Kynnin puolenaaren pläntin vielä uudemman kerran kahteen suuntaan kääntävällä auralla ja muotoilin perunoille harjanteet. Kymmenen kiloa annabelleä katosi kahteen kymmenmetriseen penkkiin. Loppualan lannoitin dolomiittikalkilla, n. 20 kiloa, ja lantakompostilla, reilu 200 litraa ja äestin pintamaan kuntoon. Lantaa olisi voinut levittää enemmänkin, mutta tällä mennään, kun ei ole omaa elikkoa joka paskoisi, eikä edes nuppia autossa jolla kärräisi. 

Seuraavalla kerralla istutan alalle kesantokasvit, kauraa ja yksivuotista persianapilaa sitomaan typpeä ja lannistamaan ruohoja ja heiniä. Syksyllä pääsee, inshallah, valkosipulin istutukseen.

Pihankin sain haravoitua ja syreenit lannoitettua ennenkuin sauna ja kirkkaankylmä järvi palkitsivat.

Sunnuntaina ja maanantaina satoi lähes yhtämittaa. Oli mukava lueskella ja kirjoitella tuvassa. Oikea loma. Toivottavasti kelit lämpenevät takaisin kevätlukemiin tai saan istuttaa potut uudestaan. Kompostit ovat vielä jäässä, mutta parveketerassi etenee.