Koivikon harvennusta ja valkosipulimaa

Aloittelin vastarannan koivikon harvennusurakan viime kuussa. Metsikkö ei ole iso, mutta on siinä varttihehtaarissakin lähemmäs kaksiataa puuta jotka tulee kaataa, pätkiä ja rontata pinoihin jatkokuljetusta varten.

Iso homma, mutta hauskaa, kuten urheilu. Vaikea lähteä, mutta palkitsee. 

Kirjoitin ensiharvennusohjeet ylös kotisivulleni.

Vieraitakin on käynyt, auttamassa, puuhaamassa, syömässä ja saunomassa. Vene oli ollut niin kauan kaikelta puuhalta ylhäällä, että perälaudat eivät päästäneet kalaan. Pitää turvotella kaunokainen keväällä kuntoon ja laskea useammin vesille niin pysyy hyvänä ja suopeana.

 

 

 

Peltojen kehittäminen ja niihin tutustuminen jatkuu. Maa on hyvää ja sopivan savista. Ehkä liiankin hyvää potuille. Kynnin niille uuden paikan pellon sivussa jossa maa on hiekkaisempaa. 

Valkosipuleille valmistelemani palsta on saanut kesännoida viime syksyn kynnöstä persianapila-kaurapeitteen alla. Niitin peiteen kahdesti kesän aikana ja kynnin sen maahan viikko sitten ennen sateita. Äestin palstan vielä istutusvalmiiksi. Aluksi ajatuksena oli tehdä kohopenkkejä, mutta taidanpa jättää suuritöisyyden vuoksi väliin. Viljelyssä asioiden yksinkertaisena pitäminen on yllättävän usein se paras ratkaisu.

 

 

 

 

 

Nyt pitäisi taas arvella se jokasyksyinen arpominen pakkasen ja roudan saapumispäivästä. Valkosipulit pitäisi osata istuttaa noin kolme viikkoa ennen tuota määräpäivää. Näin kynnet ehtivät juurtua, mutta eivät ehdi pilkahtaa maanpinnalle pakkasen purtaviksi. 

Mitä veikkaat, milloin maa jäätyy?

 

 

Maakuoppa vanhasta pakastimesta

"Ruoan säilyttäminen maassa on niin helppoa, että melkein hävettää." - Apilankukka

Helteet hellittivät viikko sitten. Oli kumma kesä. Ensin sateinen kevät vain jatkui ja jatkui. Terminen kesä alkoi eteläisessä Suomessa vasta 16.5., ja jatkui sitten viileänä ja märkänä, kunnes muuttui koko heinäkuun jatkuvaksi helteeksi.

Kasvimaiden sato on jäämässä pieneksi. En tiedä vielä miten tällaisiin paikalleen jumittaviin säihin voisi jatkossa varautua. Kevyillä kasvutunneleilla? Ehkä. Pitänee kävelyillä keräillä sieltä täältä hylättyjä aurauskeppejä tukikaariksi.

Myös muut hommat ovat jäljessä. Lämpötilan huiskennellessa lähellä kolmeakymmentä ei huvita lähteä metsätöihin tai viettää iltapäivää kaivaen kuoppaa, tai avaten ojaa. Olen siis lähinnä levännyt ja tehnyt pienempiä puuhia, edistellyt asioita hissunkissun vaapulavissun.

Nokikolari kävi viikolla oppipoikansa kanssa nuohoamassa hormit. Takka ja muut pesät olivat hyvässä kunnossa ja saunan leivinuunista saa kuulemma pienellä tekemisellä toimivan pelin. Sain myös tukea ajatukselle korvata tuvan takka varaavalla uunilla. Inshallah.

Yksi homma jota olen edistellyt hissukseen on maakuoppa. Ostin torista viimevuonna vanhan arkkupakastimen eurolla ja kesän aikana olen kaivellut sille kuoppaa. Tänään sain viimeisteltyä tämän ensimmäisen askeleeni kohti maakellareiden mystistä, maanalaista maailmaa.

Maakuopan teko alkoi paikan valinnalla. Tulvimisen välttämiseksi maakuoppa ei saa olla painanteessa. Varjoisa paikka on tietenkin parempi kuin auringonpaahde ja on hyvä varmistella, tai ainakin toivoa rautakangella maata iskien, että maannos on vähäkivinen ja helposti kaivettava. Itse löysin kaivautuessani vain kolme suurempaa stemua.

Kaivoin haudan salaojitusta varten 30 senttiä kylmäarkkua syvemmäksi. Etsin kartasta useamman sorakuopan ja kävin tutkimassa mistä saisin lapioitua mukaani sopivaa soraa salaojaksi. Täytin kuopan pohjan karkealla soralla ja kivillä niin, että arkun yläreuna on noin viisi senttiä maan yläpuolella ja täytin kuopan reunat maalla. Varmistin vielä, että vesi pääsee virtaamaan arkun ohi. Asetin arkunpohjalle pari nurinpäin käännettyä taimiallasta korokkeeksi (käytä mitä löydät) siltä varalta, että arkkuun tiivistyy tai pääsee kosteutta ja sovittelin dyykkaamani jäätelöallaskorit arkkuun. Masallah! Ei muuta kuin pottua monttuun.

Teroittelin Itä-Suomesta tilaamani vanhat viikatteen terät ja kirveeni tahkolla. Halkojakin: tehty.

Lämpöä ja metsäinventointia

Lämmin saapui vihdoin. Sunnuntaina oli 27 astetta. Käväisin kääntymässä mökillä. Inventoin vastarannan koivikon, niitin kesantopläntin, kastelin kukkapenkit ja jatkoin vähän kuopan kaivuuta.

Koivikko ja sitä ympäröivä vanha kuusimetsä honkaylispuineen oli uuttunut vedestä. Koivikon sakea kuusialikasvos uitti minut hetkessä, kun ponnistelin eteenpäin yrittäen pitää suoraa linjaa ja systemaattista satunnaisotantaani systemaattisena. 

Kahden metrin säteellä mitattuna koivikon hehtaaritiheys koivuineen, kuusineen ja muine puineen oli 1700 ja risat. Tiheys pitää saada ensiharvennuksen 800:n, etteivät pikkuset ihan riukuunnu. Onneksi koivikko ei ole hehtaarinkokoinen, eikä edes puolen hehtaarin metsä vaan vain reilu viidesosainen kaistale rannan suojakaistan takana ennen vanhaa metsää ja sipeariankuusi-kuusisekametsää. On siinä silti hommaa, kaataa 110 säärenpaksuista puuta, kiskoa ne halkopinoihin ja soutaa edelleen toiselle puolelle järveä halottaviksi.

Ajelin samalla mettäreissulla moottorisahalla rankapuita uutta kotaa varten. Aiempi kota oli mallia kolttien turvekota. Sen luodepuut eivät kestäneet katolle asetettuja kunttaturpeita ja lunta. Nyt teen jyrkempi kattoisen niin, että lumi ja vesi valuu alas eikä savu  leiju aivan istumakorkeudella. Kattojen kulma kannattaa kattoa paikallisten kuusien oksista. Niitä ei ole pakkaantunut lumi katkonut.

Kesanto oli ihan kesantona. Voi että. Sakea horsmaniitty on taltutettu pieneltä alalta kiitos persianapilan ja kauran. Sekin iti kuin itikin aikaisesta kylvöstä huolimatta. Siellä täällä harvakseltaan. Tein toisen niiton, kuten heinämaijan aikaan kuuluu, silloin kun apila kukkii. Luumun ja kirsikan taimet olivat kaikki hengissä, samoin makeapihlaja.

Aloitin viikko sitten kaivautumisen maan viileyteen, eli kaivamaan kuoppaa vanhalle arkkupakastimelle. Se saa olla ensikosketukseni maakuoppien ja -kellarien kostean viileisiin suojiin. Perunat kasvavat jo ja pelkään törmääväni johonkin puolenkuution kivenmurikkaan.

Katiska antoi kiloisen hauen ja valkosipulit ovat kuolemankielissä sateiden vuoksi. Tarkastin jo milloin istukassipulit tulevat myyntiin sillä omista ei niiksi ole.

Ukkosta ja säätilastoja

Sateinen, viileä kesäkuu jatkuu. Kasvimaa ja kukat ovat asian vuoksi ihan lehti maassa. Pensaspavut eivät saaneet kylmän vuoksi niitä lehtiä edes ylös maasta, paitsi yksi lajike, jonka nimeä en tietenkään tiedä, koska en jaksanut tänä vuonna ottaa muistiin eri lajikkeiden istutuspaikkoja. Neljää lajiketta taisi pussukoista löytyä multaan. 

Kesäkurpitsat ja yrtit eivät tunnu olevan keleistä moksiskaan. Kurkut sinnittelevät yllättävän hyvin, mutta kurpitsat eivät todellakaan.

Kesäkuussa on satanut kaksikertaa enemmän kuin tavallisesti (94 / 43 mm), päivälämpötilat ovat laahanneet kuusi astetta pitkänajan keskiarvon alla (14 / 20 C) ja yöt ovat olleet kylmiä, lämpötila on kesäkuussa juuri ja juuri ylittänyt kymmenen astetta vain 11 yönä. Ei ihme, että kasveilla on vetelä olo ja pavut antoivat vain periksi. 

Lämpösummaa on Farmit-sääpalvelun mukaan kertynyt 445. En löytänyt mitään sivustoa jossa voisi tarkastella lämpösummien paikkakohtaisia kuukausikeskiarvoja. Muita tilastotietoja löytyy ilmatieteenlaitokselta. 

Ja jotenkin ihmeellisesti järvien pinnat ovat samaanaikaan ennätysalhaalla. Mihin se kaikki vesi hulahtaa?

Kesäkuu 2024

Kesäkuu 2025

Noh, eipähän tarvitse kitkeä ja kastella. Kaadoimme siis puita, eli raivasimme metsäpuutarhaan polkua kapean metsäkaistan läpi. Kuuset ja pienemmät haavat saivat muuttua pölleiksi, kun isot, pellonlaidassa kasvavat haavat saivat luopua kaistaleesta kuortaan. Ne kaulattiin juurivesojen kasvun hillitsemiseksi. 

Haapojen kanssa pitäisi nyt jaksaa odotella kaksi kasvukautta ennen kaatoa muuten seurauksena on haavikkopuutarha ja pitkäkestoista vesakon kanssa riitelyä. Yritän malttaa edes 2027 kesään.

Lauantai-ilta ja sunnuntai paljasti julkisen liikenteen olemattomuuden. Sen lisäksi, että täältä ei pääse lähimpään kaupunkiin kuin kerran päivässä, jos bussikuski siis pysähtyy pysäkittömälle kylällemme, sieltä kaupungista ei pääse pääkaupunkiin elleivät junat kulje. Eivätkä ne kulkeneet, ja busseja ei ole. Seuraava bussi lähtisi vasta maanantaiaamuna. Käsittämäntä, eikö? Sunnuntaiaamuna ajeltiin sitten pari tuntia HSL:n alueelle, josta löytyi lähin toimiva raidelinja eteenpäin.

Palasin junalta takaisin lueskelemaan. Täydennyskylvin pensaspapuja ja alkoi ukkostaa. Ukkosta ja sadetta jatkuikin sitten alkuiltaan saakka. Ensimmäinen kohdalle sattunut jyrähtely tänä kesänä.

Taimia metsäpuutarhaan

Saimme nauttia kukkuraisesta kukkapaljoudesta kesäpäiväntasauksena. Syödä, nauraa ja jutella. Läksiäisiksi saimme mukaamme neljä luumupuun tainta ja kaksi kirsikkapuun tainta, ja jokusen perennan ja tarharuusunkin taimen. Alhamdulillah, hyvää.

Puuntaimet pistivät meidät hahmottelemaan tarkemmin mitä oikein meinaamme sillä, kun sanomme metsäpuutarha. Eli piirsimme tupakka-askin puuttuessa tulevaisuuden piirrustukset ruutuvihon kylkeen. Muutama polku peltosarkalle, ajatusten puusaarekkeita ja avointa maata saarekkeiden lomaan, pensaille, yksivuotisille ja sitkeille, sisukkaille monivuotisille. 

Osallistuin muutama kesä sitten, Pohjoismaisilla permakulttuurifestareilla, monivuotisten hyötykasvien kasvatus-luennolle. Jossain muistikirjassa on siis valmiita lajilistaushahmotelmia. Hissunkissun.

Elikkäs puuntaimia horsmikkoon. Lantio heijaamaan ruohikkoa alas ja lehmänkakkikompostia mulloksen pohjalle. Istutimme kirsikantaimet makeapihlajan seuraksi ja luumuntaimet omalle saarekkeelleen. 

Potut ja kesantopersianapila innostuivat silminnähden viime viikkoisesta ruohikon niitosta. Puskee puskee.

Tuntuu, että taas teki tusinan muutakin asiaa joita ei löytynyt tehtävälistasta, mutta joiden parissa viikonlopun päivät hujahtavat. Tienviittaa, kasvimaan rukouslippuja, kitkentää, lantakompostia, lukemista, saunaa ja uimista ja sen sellaista mukavaa. Ora et labora